Tervetuloa

Nyt on siis aika palata juurilleni käsitöiden pariin. Käsillä tekeminen on seurannut minua aina kaikkialle, vaikka päivätyö onkin viime vuosina koostunut muista asioista. Työskentelin käsityönopettajan virassa koko 1990-luvun Helsingissä. Paljon on jäänyt kokemusta ja unelmia. Nyt tahdon ne jakaa.

Olen ajatellut tätä blogia tehdessäni erityisesti peruskoulun opettajia. Tuon esille tekemisen iloa, mielenkiintoisia erilaisia materiaaleja ja työtapoja. Tämän blogin sisältö sopii hyvin myös aikuiselle, joka ei ole aikaisemmin tehnyt käsitöitä, mutta haluaisi oppia...

Käsityö on prosessi! Se on suunnittelua ja luovuutta, yhdessä ja yksin tekemistä sekä iloa ja hyötyä aikaansaannoksista.

Suomalainen käsityönopetuksen perinne on pitkä, ja tulevaisuus näyttää lupaavalta. Tiede ja taide yhdessä tukevat käsillä tekemisen kehittämistä. Koulutusta on monenlaista ja käsintehtyä arvostetaan. Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa käsityötä opetetaan oppiaineena koko ikäluokalle opetussuunnitelman mukaan. Itse olen ollut ensimmäisessä ikäryhmässä, joka valmustui v. 1976 Helsingin yliopistosta. Käsityötiede on on ollut olemassa siitä asti ja tohtorinkoulutusohjelma sen mukana.

Toivon, että viihdymme yhdessä! Toivon myös, että saan palautetta blogini kehittämiseksi.

Päivi Melamies
www.melamies.fi

31.7.2018


Pesukinnas hamppulangasta



                                               



                                         Java -lanka / Lankava


Virkkaa 40-50 ketjusilmikkaa ja yhdistä renkaaksi. 

Virkkaa kiinteitä simukoita peukaloreikään saakka. Perukaloreikä on 10-12 ketjusilmukkaa.

Kun pikkusormi peittyy, tee sädekavennus: jätä yksi silmukka väliin neljä kertaa kierroksen aikana tasavälein kunnes silmukat loppuvat. Päätä hyvin.

Virkkaa rannereunaan simpukkarivi: 4 puolipylvästä samaan paikkaan ja kiinnitys yhdellä kinteällä silmukalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti