Tervetuloa

Nyt on siis aika palata juurilleni käsitöiden pariin. Käsillä tekeminen on seurannut minua aina kaikkialle, vaikka päivätyö onkin viime vuosina koostunut muista asioista. Työskentelin käsityönopettajan virassa koko 1990-luvun Helsingissä. Paljon on jäänyt kokemusta ja unelmia. Nyt tahdon ne jakaa.

Olen ajatellut tätä blogia tehdessäni erityisesti peruskoulun opettajia. Tuon esille tekemisen iloa, mielenkiintoisia erilaisia materiaaleja ja työtapoja. Tämän blogin sisältö sopii hyvin myös aikuiselle, joka ei ole aikaisemmin tehnyt käsitöitä, mutta haluaisi oppia...

Käsityö on prosessi! Se on suunnittelua ja luovuutta, yhdessä ja yksin tekemistä sekä iloa ja hyötyä aikaansaannoksista.

Suomalainen käsityönopetuksen perinne on pitkä, ja tulevaisuus näyttää lupaavalta. Tiede ja taide yhdessä tukevat käsillä tekemisen kehittämistä. Koulutusta on monenlaista ja käsintehtyä arvostetaan. Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa käsityötä opetetaan oppiaineena koko ikäluokalle opetussuunnitelman mukaan. Itse olen ollut ensimmäisessä ikäryhmässä, joka valmustui v. 1976 Helsingin yliopistosta. Käsityötiede on on ollut olemassa siitä asti ja tohtorinkoulutusohjelma sen mukana.

Toivon, että viihdymme yhdessä! Toivon myös, että saan palautetta blogini kehittämiseksi.

Päivi Melamies
www.melamies.fi

27.12.2018

Hedelmäpussi

Uutena vuotena tehdään hyviä päätöksiä. Tänä vuonna yksi sellainen voi olla kierrätyspussin käyttö.
Sain tämän pussin lahjaksi Asta Aspelinilta, joka toi sen tuliaisiksi käsityöiltaan joulun alla. 








Koon tähän pussiin saa päättää itse. Tarvitaan kevyttä harsokangasta. Kokeile ensin, että siihen tarttuu kaupan etiketti. Tässä on käytetty morsiushunnun tähteitä. Nyöriksi käy vaikka ohut puuvillanyöri - itsetehty tai mikä vaan, joka taipuu hyvin. Nyörejä tarvitaan kaksi (vähintään pussin suun pituus X 2), jotta sulkeminen sitten hyvin onnistuu.

1. Ompele sivut kapealla siksakilla, mutta jätä 5 cm yläosasta ompelematta.
2. Ompele käänne näihin 5 cm:n kankaanreunoihin. 
3. Käännä pussin suu ulospäin ja ompele suoralla ompeleella.
4. Pujoita nyörit tai laita ne valmiiksi ommeltavaan kujaan.


1.12.2018

Näppäilyhansikkaat






Nalle-lanka / Novita


Luo kolmosen puikoille yhteensä 44 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle niin, että jokaiselle tulee parillinen määrä. Kudo 2 oikein 2 nurin neuletta suljettuna neuleena kunnes rannekeesta tule sopivan pitkä - mielummin liian lyhyt kuin liian pitkä.

Vaihda sitten oikeaan neuleeseen ja kudo sitä peukalon reikään asti n. 4-5 senttiä. Kerää apulangalle aloituskohdasta lukien toisen puikon lopussa seitsemän silmukkaa ja luo tilalle uudet seitsemän silmukkaa. Jatka oikein kutomista pari sentiä ja vaihda sitten 2o 2n neuleeseen. Kun pikkusormi peittyy, päättele simukat.

Siirrä puikolle apulangalla olevat silmukat ja kerää peukalonreiästä silmukoita siten. että kudottavana on yhteensä 18 silmukkaa. Kudo suljettua neuletta kynnen alareunaan asti ja päättele silmukat.

Päättele langanpäät ompelemalle ne neuleeseen niin, ettei ompelu näy eikä tunnu. Samalla saa häivytettyä reikiä ja aloituskohtia.


Tulossa: erilaisista langoista tehtyjä malleja, mm. lettineuleinen käden selkämys. Kokeilemalla olen oppinut, että mitä ohuempi lanka, sen kauniimpi lopputulos.