Luo ohuella vaikka liukuvärjätyllä langalla parillinen määrä silmukoita, esim. 26 s. Kudo aluksi 8 kerrosta oikeaa neuletta. Kudo paikan sivuille aina 6 silmukkaa oikein ja keskiosaan 12 silmukkaa joka toisella kerroksella oikein ja joka toisella kerroksella nurin. Kun paikka on 10-12 cm pitkä, kudo jälleen yhtä monta oikeinkertosta kuin alussa. Ompele paikakka paikalleen aloitus ja lopetuslangoilla.
Tervetuloa käsityötunneilleni! Olen käsityönopettaja ja erityisopettaja. Esittelen blogissani erilaista käsillä tekemistä.
Tervetuloa
Nyt on siis aika palata juurilleni käsitöiden pariin. Käsillä tekeminen on seurannut minua aina kaikkialle, vaikka päivätyö onkin viime vuosina koostunut muista asioista. Työskentelin käsityönopettajan virassa koko 1990-luvun Helsingissä. Paljon on jäänyt kokemusta ja unelmia. Nyt tahdon ne jakaa.
Olen ajatellut tätä blogia tehdessäni erityisesti peruskoulun opettajia. Tuon esille tekemisen iloa, mielenkiintoisia erilaisia materiaaleja ja työtapoja. Tämän blogin sisältö sopii hyvin myös aikuiselle, joka ei ole aikaisemmin tehnyt käsitöitä, mutta haluaisi oppia...
Käsityö on prosessi! Se on suunnittelua ja luovuutta, yhdessä ja yksin tekemistä sekä iloa ja hyötyä aikaansaannoksista.
Suomalainen käsityönopetuksen perinne on pitkä, ja tulevaisuus näyttää lupaavalta. Tiede ja taide yhdessä tukevat käsillä tekemisen kehittämistä. Koulutusta on monenlaista ja käsintehtyä arvostetaan. Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa käsityötä opetetaan oppiaineena koko ikäluokalle opetussuunnitelman mukaan. Itse olen ollut ensimmäisessä ikäryhmässä, joka valmustui v. 1976 Helsingin yliopistosta. Käsityötiede on on ollut olemassa siitä asti ja tohtorinkoulutusohjelma sen mukana.
Toivon, että viihdymme yhdessä! Toivon myös, että saan palautetta blogini kehittämiseksi.
Päivi Melamies

www.melamies.fi
24.7.2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti