Tervetuloa

Nyt on siis aika palata juurilleni käsitöiden pariin. Käsillä tekeminen on seurannut minua aina kaikkialle, vaikka päivätyö onkin viime vuosina koostunut muista asioista. Työskentelin käsityönopettajan virassa koko 1990-luvun Helsingissä. Paljon on jäänyt kokemusta ja unelmia. Nyt tahdon ne jakaa.

Olen ajatellut tätä blogia tehdessäni erityisesti peruskoulun opettajia. Tuon esille tekemisen iloa, mielenkiintoisia erilaisia materiaaleja ja työtapoja. Tämän blogin sisältö sopii hyvin myös aikuiselle, joka ei ole aikaisemmin tehnyt käsitöitä, mutta haluaisi oppia...

Käsityö on prosessi! Se on suunnittelua ja luovuutta, yhdessä ja yksin tekemistä sekä iloa ja hyötyä aikaansaannoksista.

Suomalainen käsityönopetuksen perinne on pitkä, ja tulevaisuus näyttää lupaavalta. Tiede ja taide yhdessä tukevat käsillä tekemisen kehittämistä. Koulutusta on monenlaista ja käsintehtyä arvostetaan. Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa käsityötä opetetaan oppiaineena koko ikäluokalle opetussuunnitelman mukaan. Itse olen ollut ensimmäisessä ikäryhmässä, joka valmustui v. 1976 Helsingin yliopistosta. Käsityötiede on on ollut olemassa siitä asti ja tohtorinkoulutusohjelma sen mukana.

Toivon, että viihdymme yhdessä! Toivon myös, että saan palautetta blogini kehittämiseksi.

Päivi Melamies
www.melamies.fi

11.8.2018

Ristipisto



Ristipistot tehdään mieluiten palttinapohjaiselle kankaalle, jossa saadaan laskettua kankaan lankoja. Peruspistoissa valittaan yhtä pistoa varten kaksi kuteen suuntaista ja kaksi loimen suuntaista pohjakankaan lankaa. Pistot ommellaan samansuuntaisesti: aluspisto oikelta vasemmalle tai vasemmalta oikealta ja päällimmäinen pisto samoin. Lopputuloksessa päällimmäiset pistot kulkevat keskenään samaan suuntaan.


Ommeltavan kuvan voi piirtää itse tai kopioida tai käyttää valmista mallia.


                                                Legoilla voi hahmottaa ompelua.








Yksi kuva mahdollistaa monta  mahdollisuutta. Vasta-alkaja voi tehdä samaa kuvaa kuin kokenut kirjoja. Materiaalit valitaan taitojen mukaan.

Klassinen ristipisto





Ristipistokangas ja moulinee lanka on suosittu yhdistelmä ristipistotöissä.
Valmiin mallin käyttäminen on hyvä tapa rentoutua ja käyttää aivoja yhtä aikaa.


Petit point -pisto





Petit point -pisto on ristipiston puolikas. Pinnasta tulee kaunis, kun muistaa, että kaikki pistot ovat samansuuntaisia. Minä pidän tästä pistosta ja sen tekemisestä enemmän kuin ristipistoista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti