27.10.2019

Helmiranneke



Tämä helmiranneke on nopea ja helppo tehdä ja lopputulos on kätevä käyttää. Samalla oppii helmineulonnan alkeet ja uusia oivalluksia pääsee kehittymään.

Tarvikkeet


- 20g ohutta pehmeää lankaa 
- kaksi puikkoa, jotka on valittu käsialan ja langan mukaan
- helmiä (16 kpl), joiden reikä on sen kokoinen, että neula menee sen reiästä läpi 
- neula, jonka silmukasta menee lanka läpi



Aloita pujoittamalla vähintään 16 helmeä lankaan, mielummin ylimääräisiäkin.


Vedä lankakerästä juoksevaa lankaa helmien läpi. Nosta aina ensimmäinen silmukka neulomatta. Näin reunasta tulee kaunis ja tasainen.
Luo 30 silmukkaa ja kudo aina oikeita silmukoita. Kudo aluksi 2 kerrosta.
Jätä kolmannen kerroksen alussa  kolme silmukkaa neulomatta  ja ota langasta yksi helmi ja neulo neljäs silmukka niin, että helmi jää kutojasta poispäin silmukoiden väliin ennen neljättä silmukkaa. Kiristä lankaa vielä niin että helmi pysyy napakasti paikallaan.


Kudo viiis kerrosta ja aloita toinen helmikerros: kudo 5 silmukkaa ja ota taas helmi langalta ja aseta se silmukoiden väliin kuten edellisellä kierroksella.


Jatka näin kunnes 16 helmeä on paikoillaan ja kudo vielä 2 kerrosta ja päättele neule. Tämän rannekeen valmiit mitat ovat 10cm X 18 cm.
Ompele sauma mahdollisimman näkymättömästi ja huolella.


Kun keksii logiikan, jolla helmiä asetellaan, voi alkaa suunnitella vaikka millaisia helmikirjontaneuleita. Rannekkeiden langan tulee olla ohutta ja joustavaa sekä pehmeää, niin ettei ranneke ala kutittaa. Samalaista rengasta on kiva pitää myös nilkassa.





26.10.2019

Pyöreä tupsu


Piirrä pahville mallin avulla ympyröitä ja keskelle reiäksi sopivan kokoinen ympyrä. Leikkaa kuten kuvassa. Mitä isompi reikä, sen enemmän lankaa ja tuuheampi tupsu.





Solmi kaksinkertainen lanka kuten kuvassa ja ryhdy täyttämään reikää ompelemalla.




Ompele kunnes reikä on täynnä.




Voit myös lisätä efektilankaa.




Leikkaa tupsulangat poikki pahvien välistä.




Solmi kaksikertaisella langalla pahvien välista langat yhteen. Laita pari kolme solmu napakasti.
Jos halua vaikka silmät tälle Halloween-maskotille, ompele ne tupsun läpi. Käytä luovaa ajattelua.



Valmis!


14.9.2019

Juomapullopussi



Kassin teko-ohjetta yksinkertaisempi on tämä juomapullopussi. Toki siinä voi kantaa muutakin esim. takin alla. Vain mielikuvitus on rajana kankaan valinnassa. Kirjontaakin kannattaa kokeilla!
Kangasta tarvitaan kaksi palasta (28 cm x 28cm), toinen päälikankaaksi ja toinen vuoria varten. Nauhan pituus on plusmiinus 120 cm käyttäjästä riippuen.




1. Leikkaa tai revi kaksi kankaanpalaa: päälliskangas ja vuorikangas 28 cm x 28 cm (=saumavaroineen). Kätevää on tehdä tämänkokoinen kaava, johon merkitään myös nyörien paikat
katso seuraava kohta (2).


Nyörin keskipituus on 120 cm. Koulukäyttöön löytyy erilaisia vaihtoehtoja kerinä. Vinokaitaleesta voi hyvinkin ommella kaksinkertaista nauhaa (koneommel aivan reunaan).


2. Merkitse kaavaan keskikohta ja nyörien paikat 6 cm:n etäisyydelle keskikohdasta (taiteviiva).
Laita nyörit kuvan osoittamalla tavalla kankaiden väliin ja kiinnitä ne nuppineuloilla.


3. Ompele sauma kuvan osoittamalla tavalla (saumavara 1 cm) ja edestakaisommel nauhojen kohtaan.


4. Silitä saumavara päälliskankaan puolelle.


5.Taita pussikangas pitkittäissuunnassa puoliksi ja kiinnita reunat nupineuloin.  Merkitse lyijykynällä kääntöaukon paikat.

6. Ompele käyttäen sentin saumavaraa taitoksen ympäri siten, että jätät kääntöaukon ompelematta.


7. Käännä pussi aukon avulla ja työnnä kulmat teräviksi viivottimella tms.


8. Ompele aukko kiinni siten, että kankaan risat reunat ovat sisäänpäin.
Käännä vuori sisäpuolelle.

9. Silitä tarvittaessa ja viimeistele juomapullopussi.





10.8.2019

Mehiläisvahaliina

tarvikkeet:
mieluiten pestyä ohutta puuvillakangasta (harjoituspala syntyy hyvin A4 -arkin neliöstä 
(n. 30cmx30cm)
mehiläisvahaa - toimii hyvin levyinä (Lahtisen Vahavalimo ky)
juustohöylä ja leivinpaperia
puulevy ja silityslauta, sakset


                   1. Silitä kangaspalat hyvin. Kankaan rypyt eivät poistu vahauksen yhteydessä.


2. Vuole juustohöylällä 6-7 nauhaa vahalevystä.


3. Aseta puulevyn päälle leivinpaperi, sitten kangas ja vahanauhauhat sekä lopuksi  toinen leivinpaperi.


3. Silitä raudan puuvillateholla kankaan päältä, kunnes vaha on tasaisesti sulanut ja levinnyt.


4. Leikka lopuksi reunat tasaiseksi.


Yhtä liina voi käyttää kymmeniä kertoja. Ei suositella raaan lihan säilyttämiseen. Huuhdellaan käytön jälkeen lämpimällä vedellä.



Erilaisilla kankailla saat trendikkäitä kääreitä.





30.3.2019

Kotitossut


Tarvikkeet


100g esim. Joki-lankaa (Novita) tai Natura (Novita). Langan tulee olla huovuttuvaa.
puikot nr 5

1. Luo 30 silmukkaa ja kudo 10 cm joka kierroksella oikein.
2. Lisää puikon molemmissa päissä silmukka joka neljännellä kerroksella viisi kertaa.
    Nyt puikolla on 40 silmukkaa, yht. 15 cm.
3. Laita silmukat neljälle puikolle ja ryhdy tekemään suljettua neuletta taas joka toinen  
    kerros oikein ja joka toinen kerros nurin, kunnes neulos on 27 cm pitkä.
4. Tee kärkikavennus seuraavasti: 
      
      a. Kavenna oikeinkerroksella seuraavasti: 
          Joka puikolla kaksi kertaa *2s oikein yhteen ja 3s oikein* 
      b. Kudo välikerrokset (3): oikein, nurin, oikein.
      c. Kavenna oikeinkerroksella seuraavasti:
         Joka puikolla kaksi kertaa *2s oikein yhteen ja 2s oikein*
      d. Kudo välikerrokset (3) oikein, nurin, oikein.
      e. Kavenna oikeinkerroksella seuraavasti:
         Joka puikolla kaksi kertaa *2s oikein yhteen ja 1s oikein*
       f. Kudo yksi kerros nurin.
       g. Kudo aina kaksi silmukkaa yhteen.
       h. Vedä lanka loppujen kahdeksan silmukan läpi ja päättele parsinneulalla hyvin.

5. Ompele kanta kiinni aloitamalla tossun suuosasta ja pyöristä kantapää ompelemalla
     loppupätkä suppuun.
6. Virkkaa kerros kiinteitä silmukoita tossun suuosan ympäri.
7. Pese tossut hienopesussa, jolloin ne huopuvat. Muotoile märkänä.

27.3.2019

Kattilan alunen

Koska neliön ompelu on minusta kaiken ompelun perusta, tämä Päivi Fagerströmmiltä saamani idea pöytää kaunistavasta ja esim. pöytäliinan kanssa samasta kankaasta tehtävä alunen on oiva ompelu-työ tekstiilityöhön. Sopii lahjaksi, myyjäisiin ja itselle. Kun likaantuu, pestään pyykkikoneessa.

Tarvikkeet

Tarvitaan kuusi kangaspalaa, joista jokainen on kooltaan 25cm x 25 cm. Päällisen on hyvä olla pellavaa tai puuvillapellavaa. Väliin laitetaan villavatiinia ja silityslautakangasta (Eurokangas).


Aseta kangaspalat päällekkäin kuvan osoittamalla tavalla.


Laita kankaat nipuksi yhteen nuppineulojen avulla.


Löysennä paininjalan puristusta ja ompele neliöohjeen mukaan.
Älä päättele ommelta, sillä jos kääntäminen on haastava, voit suurentaa aukkoa.


Käännä ompelus aukon avulla ympäri ja terävöitä kulmia vaikka saksenkärkien avulla.


Ompele aukko kiinni pienin piilopistoin kankaan värisellä langalla.


10.2.2019

Etupistot: Sashiko-kirjonta  




Tässä messuilta ostetussa käsityöpakkauksessa on valmiina painettuna etupistojen merkit. Kieli keskellä suuta terävällä neulalla ja liukuvärjätyllä langalla oli kyllä hauska valmiin päälle ommella. Olipa oiva matkakäsityö! 

Jäin miettimään, miten etupistot ja ala-asteen käsityönopetus istuvat yhteen. Olen ohjannut  ensimmäiseksi kirjontatyöksi joululiinan jutikankaalle, joka on ollut hyvä työ ja antanut kirjonnan opiskeluun hyvään alun. Mutta lapsen itsensä tekemät ääriviivapiirustukset voisivat olla aika kova juttu! Miten sitten pistoista tulee keskenään tasapituisia....

20.1.2019

Saippua


Tutustuin saippuan tekoon Merja Saarion kurssilla Loviisassa vuosia sitten. Ryhdyimme naapurin naisten kanssa tekemään saippuaa ja saimme samalla mukavaa yhdessäoloa ja monenlaisia kokemuksia. Minulla on pahvilaatikossa kaikki tarvikkeet ja välineet, joten tarvittaessa, kuten nyt, homma hoituu näppärästi.

Tarvikkeet:

- jätesäkki tms. alustaksi
- tyhjä maitopurkki palasaippuaa varten tai muotteja
- sauvasekoitin
- ohuita kertakäyttöhanskoja
- kertakäyttömukeja
- tussi
- vaaka
- muovikulho
- talouspaperia
- kannellinen lasipurkki lipeän sekoittamista varten
- muovilusikka


- 110 gr kasvisrasvaa (=munkinpaistorasvaa)
- 140 gr kookosrasvaa
- 150 gr oliiviöljyä
- 100 gr rypsiöljyä (tai myös oliiviöljyä)
- 69 gr lipeää
- 175 ml vettä
- 5-10 ml hajuvettä tai eteeristä öljyä





Lipeän olen ostanut Biltemasta. Saa sitä apteekistakin hirmuhintaan, mutta en ole onnistunut saamaan siitä yhtä hyvää saippuaa kuin Biltemasta hankkimastani. Hinta on muutaman euron verran.

Turvallisuussyistä lipeän käyttö on syytä opetella rauhassa ja hyvin. En KOSKAAN juo mitään kun teen saippuaa. Käytän eri roskista ja kertakäyttöhanskoja siitä lähtien kun käsittelen lipeäistä saippuamassa. Hanankin voi suojata.


Saippua kannatta tehdä sellaisessa paikassa, jonka voi jättää silleen saippuan valmistuttua seuraavaan aamuun. Sitten VAARA on ohi ja saippua on saippuaa ja lipeä on prosessoitunut saippuaksi.

1. Mittaaminen

Merkitse tussilla kertakäyttömukeihin ainesten nimet. Mittaa sitten aineksit tarkasti.

2. Sulata

Sulata kovat rasvat mikrossa ja lisää juoksevat rasvat joukkoon. Katso, että rasvaseos on huoneenlämpöistä, kun alat työstää sitä.






3. Lipeä

Kaada lipeä veden joukkoon isoon lasipurkkiin. Sulje kansi heti. Muista että aina ensin VESI ja siihen lipeä. Vesi-lipeäliuos kuumenee itsestään, joten purkista tulee kuuma tai ainakin lämmin. Jos kaadat ensin lipeän purkkiin ja siten veden, seos tulee ulos purkista. VAARATILANNE!!!!!

Huljuttele suljettua purkkia tiskialtaassa vaikka patalapulla kiinni pitäen, kunnes seon on kirkasta.
Jos lipeää joutuu silmiin, iholle tai sieraimiin, huuhtele paljolla vedellä. Jos teet lasten kanssa, käy lipeän vaarat ensin teoriassa huolella läpi ja opeta vain yksitellen tai pienryhmässä.

4. Saippuamassan valmistus

Yhdistä rasvat ja vesi-lipeäseos. Lisää vielä hajusteet. Vatkaa seosta sauvasekoittimella niin, että välillä keskeytät sekoittamisen. Pidä sauvan kärki koko ajan saippuaseoksessa. Vatkaa n. 10 min, tai kunnes seos antaa muodostaa sen pinnalle jälkiä (vrt. kakkutaikina).




5. Annostelu


Annostele massa muotteihin tai palasaippuaa varten maitopurkkiin. Olen käyttänyt paljon näitä muotteja.











Kun massa on maitopurkissa ( ei voi olla metallipäällystetty mehupurkki), laitan aina tuet, koska muuten syntyy erikokoisia paloja. Käytän massan siirtämisessä apuna muovilusikkaa.

6. Jälkityöt

Parasta on, jos voit nyt heittää hanskat roskiksiin ja palata hoitamaan jälkisiivouksen huomenna. Silloin kaikki lipeä on kadonnut ja voit turvallisestä pestä välineet ja siivota.





7. Valmista

Seuraavana päivänä voi irroittaa saippuoita muotista ja on maitopurkkisaippua on pilkottava palasiksi.
Kestää vielä kuukauden, ennen kuin saippua on kuivunut käyttökelpoiseksi. Saippua säilyy avoastiassa vuosia... mutta kelastuu. 













T'ämä ruususaippua on irroitettu muotista liian nopeasti... Katsotaan miten komean kiillon seuraava saa pintaansa, kunhan maltan odottaa...

8. Pakkaaminen

Saippuapalat pakataan folioon tai paperiin. Vain taivas on rajana.....