Tervetuloa

Nyt on siis aika palata juurilleni käsitöiden pariin. Käsillä tekeminen on seurannut minua aina kaikkialle, vaikka päivätyö onkin viime vuosina koostunut muista asioista. Työskentelin käsityönopettajan virassa koko 1990-luvun Helsingissä. Paljon on jäänyt kokemusta ja unelmia. Nyt tahdon ne jakaa.

Olen ajatellut tätä blogia tehdessäni erityisesti peruskoulun opettajia. Tuon esille tekemisen iloa, mielenkiintoisia erilaisia materiaaleja ja työtapoja. Tämän blogin sisältö sopii hyvin myös aikuiselle, joka ei ole aikaisemmin tehnyt käsitöitä, mutta haluaisi oppia...

Käsityö on prosessi! Se on suunnittelua ja luovuutta, yhdessä ja yksin tekemistä sekä iloa ja hyötyä aikaansaannoksista.

Suomalainen käsityönopetuksen perinne on pitkä, ja tulevaisuus näyttää lupaavalta. Tiede ja taide yhdessä tukevat käsillä tekemisen kehittämistä. Koulutusta on monenlaista ja käsintehtyä arvostetaan. Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa käsityötä opetetaan oppiaineena koko ikäluokalle opetussuunnitelman mukaan. Itse olen ollut ensimmäisessä ikäryhmässä, joka valmustui v. 1976 Helsingin yliopistosta. Käsityötiede on on ollut olemassa siitä asti ja tohtorinkoulutusohjelma sen mukana.

Toivon, että viihdymme yhdessä! Toivon myös, että saan palautetta blogini kehittämiseksi.

Päivi Melamies
www.melamies.fi

13.1.2019

Tyyny



Löysin arkistoista vanhan oppilaanohjeen käsityönopettajakoulutuksen ajoilta (1974). Miltäköhän ohje nyt tuntuu opetuksessa? Ohje on tarkennettu versio aikaisemmasta patalapun ompeluohjeesta.

Tekemällä tämän työn oppii: - langoittamaan ompelukoneen ja valitsemaan sopivat ompelet
                                                - suoran ompeleen ompelemisen
                                                - kulmassa kääntymisen
                                                - ompeleen päättelemisen
                                                - tyynyn täyttämisen
                                                - täyttöaukon sulkemisen pikkupistoilla



1. Tarvikkeet: kangasta tyynyyn (neulatyyny 10 cm X 10 cm + saumavarat)
vanua, ompelulankaa, nuppineuloja ym.



2. Kaavan kiinnittäminen kankaalle. 


3. Kankaan leikkaaminen, saumavaraa yksi cm.  
Leikkaa kaksi samankokoista kangaspalaa.


4. Koristeiden kiinnittäminen nuppineuloilla


5.   ...ja harsimalla ja koneompeleella.
Valitse valkoinen ja tai vihreä ompelulanka.


6. Taustakankaan kiinnittäminen nuppineuloilla.


Koneommel (2mm) ommellaan kankaan reunaa (1cm)
Kulmassa kääntyminen: Tarvittessa pyöritä kulman kohdalla ompelukoneen käsipyörää niin, että neula on ala-asennossa. Nosta paininjalkaa ja käännä ompelusuuntaa.


Käännä pussi ja täytä vanulla. Ompele suuaukko kiinni pienin pistoin kankaan värisellä ompelulangalla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti