Tervetuloa

Nyt on siis aika palata juurilleni käsitöiden pariin. Käsillä tekeminen on seurannut minua aina kaikkialle, vaikka päivätyö onkin viime vuosina koostunut muista asioista. Työskentelin käsityönopettajan virassa koko 1990-luvun Helsingissä. Paljon on jäänyt kokemusta ja unelmia. Nyt tahdon ne jakaa.

Olen ajatellut tätä blogia tehdessäni erityisesti peruskoulun opettajia. Tuon esille tekemisen iloa, mielenkiintoisia erilaisia materiaaleja ja työtapoja. Tämän blogin sisältö sopii hyvin myös aikuiselle, joka ei ole aikaisemmin tehnyt käsitöitä, mutta haluaisi oppia...

Käsityö on prosessi! Se on suunnittelua ja luovuutta, yhdessä ja yksin tekemistä sekä iloa ja hyötyä aikaansaannoksista.

Suomalainen käsityönopetuksen perinne on pitkä, ja tulevaisuus näyttää lupaavalta. Tiede ja taide yhdessä tukevat käsillä tekemisen kehittämistä. Koulutusta on monenlaista ja käsintehtyä arvostetaan. Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa käsityötä opetetaan oppiaineena koko ikäluokalle opetussuunnitelman mukaan. Itse olen ollut ensimmäisessä ikäryhmässä, joka valmustui v. 1976 Helsingin yliopistosta. Käsityötiede on on ollut olemassa siitä asti ja tohtorinkoulutusohjelma sen mukana.

Toivon, että viihdymme yhdessä! Toivon myös, että saan palautetta blogini kehittämiseksi.

Päivi Melamies
www.melamies.fi

7.2.2021

Jacques Cousteau - pipo  



Tutkimusmatkailija Cousteau piti aina punaista pipoa. 
Mutta pipon voi tehdä millä värillä ja langalla vaan. Langan ja puikkojen paksuudesta riippuu pipon koko ja paksuus. Mielestäni ohuet puikot (korkeintaan 3 1/2) ovat parhaat. En ole vielä onnistunut tekemään liian pientä pipoa - liian suuren kyllä. Langan menekki on ollut jokaisessa pipossa langasta riippumatta n. 100g.

Tarvikkeet
 
100-120 gr villalankaa (7 veljestä, Natura, Letilopi ym.)
pyöröpuikot (3 - 3 1/2)
sukkapuikot (3 - 3 1/2) 
parsinneula


Luo 128 (120, 112, 108 jne) silmukkaa pyöröpuikolle. Jos sinulla ei ole pyöröpuikkoa, voi pipon neuloa neljälläkin puikolla, mutta se on hieman hankalampaa. Tosin kavennusvaiheessa sukkapuikoista on iso etu. Aloita suljettuna neuleena joustinneule 1 oikein 1 nurin, mutta ota oikein- silmukka aina silmukan TAKAREUNASTA.
Neulepinnasta tulee näin erilainen. Aluksi vähän hidasta, mutta pikaisesti automatisoituu.

Jatka näin, kunnes olet kutonut 33 kerrosta. Käännä sitten neule ja kudo oikean silmukan kohdalle nurja jne. Näin muodostuu kohta, johon alareuna käännetään (raita). Kannatta vaihtaa tässä ensimmäisen ja viimeisen silmukan paikka, jolloin ei synny käännettäessä reikää. 
Kudo vielä 22 kerrosta.

Jaa silmukat neljään osaan ja merkitse jokaisen neljänneksen viimeisin silmukka, joka on nurja silmukka, langalla kuten kuvassa. 

Kavenna seuraavasti: jokaisen nurjan silmukan jälkeen kaksi silmukkaa oikein yhteen (silmukan etureunat) ja ennen jokaista merkittyä nurjaa silmukkaa kaksi silmukkaa oikein yhteen (tareunat).
Kun silmukoiden liikuttelu pyöröpuikolla muuttuu hankalaksi, siirry sukkapuikkoihin. Kun jäljellä on 8 silmukkaa, vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele lanka.



Mallipipo tässä on kudottu 7 veljestä langasta ja se on ohuempi kuin Novitan Isoveli -langaste tehty pipo. Natura ja Letilopi -langasta tehdyn pipon  voi laittaa villapesuun ja huovuttaa kevyesti. Tällöin siitä saa lämpimämmän ja hattumaisemman.